torstai 11. helmikuuta 2016

Hyvää ystävänpäiväviikonloppua kaikille tasapuolisesti!


Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän...


Menestyksessä ystävät tuntevat meidät; vastoinkäymisissä me tunnemme ystävämme.

                                                                           - Sir James M. Barrie -

Paras ystäväni saa minusta esille parhaat puoleni

                                                                           - Henry Ford -

Myötätuntoinen ja rohkaiseva katse, ystävällinen kädenojennus. Ja kaikki muu on toisarvoista.

                                                                           - Maya V. Patel -


 Selviät ilman ihmisiä, mutta tarvitset ystävän.

                                                                          - kiinalainen sananlasku -

Ystävyys on kymmenentuhannen sukulaisen arvoinen.

                                                                          - sanonta -

Uskollinen ystävä...ihminen joka iloitsee menestyksestäsi, suree vastoinkäymisiäsi ja kantaa puolet taakastasi - hän kaksinkertaistaa ilosi ja jakaa murheesi.

                                                                         - James Gibbons -


 Sinä tiedät, miten paljon tai vähän pitää sanoa surun tai huolen aikaan. Sinä osaat lukea sydäntäni.

                                                                        - Pam Brown -

Ystävä on se, joka tulee luoksesi, kun koko maailma on jättänyt

                                                                        - Alban Goodier -

Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi. Sen täytyy olla joku, joka on yhtä läheinen kuin ihosi, joku jolla on kyky empatiaan, joku joka hädän hetkellä seisoo ehdoitta puolellasi, joku joka antaa tarkoitusta elämääsi.

                                                                       - Henry Miller -


 Me putoamme kuin pikkukivet toistemme sielujen lampeen

                                                                      - Joan Borysenko -

Ystävien kesken ei ole mitään lopullista.

                                                                     - William Bryan -

Apu ilman ehtoja on ystävyyden koetinkivi.

                                                                      - Mahatma Gandhi -



Ystävillä, jotka ovat yhdessä käyneet läpi vaikeita aikoja, on yhteys, jota ulkopuoliset eivät voi koskaan ymmärtää

                                                                      - Pam Brown -

Ystävä tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua siitä huolimatta.

                                                                      - tuntematon -


 Kasa CD -levyjä. Espressokahvia. Paljaat jalat ja ikivanhat farkut. Perunalastuja ja popcornia. Asiasta toiseen hyppelehtivä keskustelun virta. Sade hakkaa ikkunaan. Ystävyys

                                                                       - Pam Brown -


 Tyttöjen ilta ulkona - rosvoliiga, jolle ei yksikään isä, poika, puoliso tai suurmies voi mitään.

                                                                      - Pam Brown -

Vain ystävä saa sanoa: "Minähän sanoin sinulle."

                                                                      - Pam Brown -

Ystävä, joka tietää miten osoittaa ja ottaa vastaan hyvyyttä, on kaikkea omaisuutta parempi.

                                                                       - Sofokles -


Kaksi ihmistä, jotka pitävät toisiaan pystyssä kuin lentävät tukipilarit. Kaksi ihmistä, jotka luottavat toisiinsa ja huolehtivat toisistaan ja puolustavat toisiaan ulkomaailmaa vastaan.

                                                                        - Erica Jong -

Yksikin hyvä ystävä pitää pimeyden loitolla

                                                                        - tuntematon -

Sinunlaisesi ystävä on kuin vanha ja kulunut aamutakki, jonka voin kietoa ympärilleni, kun maailma tuntuu synkältä ja kylmältä.

                                                                        - Pam Brown -

Älä säästä kauniita sanoja ystävistäsi siihen asti, että he ovat kuolleita; älä kirjoita niitä heidän hautakiviinsä vaan puhu heille nyt.

                                                                         - Anna Camus -

Viisauden lahjoista suurin on ystävyys. Se tekee elämän onnelliseksi.

                                                                          - Epikuros -




                                                                          - Pam Brown -

Kypsyköön ystävyys kuin viini vanhetessaan. Ja olkoot viini ja ystävät aina vanhoja ja huolet nuoria.

                                                                           - tuntematon -

Vanhoilla ystävillä on mukavaa yhdessä - ei kilpailua, ei teeskentelyä. He kasvavat läpi elämän täsmälleen samaa vauhtia♥ 

                                                                            - Pam Brown -



Enemmän kuin ystävien apu meitä auttaa varma tieto siitä, että voimme luottaa heidän apuunsa.

                                                                            - Epikuros -


 Ylistän ranskalaista, hänen huomautuksensa oli terävä. Kuinka suloista, erittäin suloista on yksinäisyys! Mutta suo silti minulle piilopaikkaani ystävä, jolle voin kuiskata: miten suloista on yksinäisyys!

                                                                             - William Cowper -



 Vain ystävillä on merkitystä.

                                                                               - Gelett Burger -



Ystävyyttä ei voi mitata kullassa, siihen kulta ei ole riittävän aitoa. Ystävyys voidaan mitata vain muistoissa, naurussa, rauhassa ja rakkaudessa

                                                                            - Stuart and Linda MacFarlane -

Hyvä taivas! Kaikista vitsauksista, jotka voit vihassasi lähettää, säästä minut, oi säästä minut petolliselta ystävältä.

                                                                             - George Canning -



...anna tuulen selvittää, kuka vierelles jää...

tiistai 9. helmikuuta 2016

Tatu Lehtovaara: Grillimestarin kasvisherkut


Todella pian koittaa se ihana aika, jolloin Lumimies liimaantuu kiinni grilliin ja meikäläinen vain hoitaa kattauksen terassille. Tosin olemme grillanneet jopa jouluaaton aattona lumisateessa sekä nauttineet grillaamisesta ja ulkoruokinnasta myöhäänkin syksyllä. Tavallaan grillausaika on aina, mutta nyt kun katsoo ulos räntäsateeseen ei houkuta, mutta ihan pian, ihan pian...Grilliruoka on hyvää ja ainoa hidaste minulla on ollut keksiä siihen riittävästi vaihtelevia lisukkeita, mutta veikkaanpa, että pääsiäisestä alkaen meillä kokeillaan ihan uusia lisukkeita!

Keittiömestari Tatu Lehtovaaran ruokakirja Grillimestarin kasvisherkut (Minerva 2016) on minusta Lehtovaaralta houkuttavin. Ideoissa on paljon uutta ja rohkeaakin ilman että tarvitsee kuitenkaan lähteä tarveaineita pääkaupungista hakemaan. Jukka Heiskasen kuvat ovat näyttävät ja herkkulliset. Monet ovat varmaankin kokeilleet kasviksia ja sitten löytäneet ne omat juttunsa joissa helposti pitäytyvät, koska ne ovat onnistuneet ja maistuneet, mutta nyt vähän tuunausta grilliruokien ystäville. Grillimestarin kasvisherkut kertoo miten voi kiertää ne harmit, joita kasvisten kanssa voi grillatessa kohdata. Hyvä esimerkki ovat vartaat, joissa kasvikset kypsvät eritahtisesti tai juurekset, jotka palavat pinnalta ja ovat sisältä raakoja.Tähän kaikkeen saamme nyt vinkkejä!

Kirja jakaantuu viiteen osaan, jotka ovat Kasvikset kypsyvät eri tahtiin, Kasvisten maustaminen, Grillausmenetelmät, Grillit ja Ruokaohjeet. Vaikka luin myös nuo grillausmenetelmät, jätän syventävän luvun osioon Lumimiehelle, sillä hän on meidän grillimestarimme ja hyvin on itsekin keksinyt ottaa käyttöön folivuokia etc. eli avohiillos ei ole aina se paras mahdollinen kaikelle grillattavalle. Johdannossa Lehtovaara aiheellisesti huomauttaa, että

Mikäli jotain raaka-ainetta ei satu olemaan käsillä, rohkeasti vain jotain toista grilliin - tiedä vaikka uusi huippuresepti olisi syntynyt.

Samaa mieltä eli ihan turha rasittua, jos ohjeessa on jotain, mitä saa vain Stockmannilta: Mielikuvitusta kehiin! Itse muistin just unohtaneeni ostaa persiljan siemeniä, mutta vielä ehtii. Persiljaa menee grillikautena tosi runsaasti.

Herkuttelijan tapaan lähden suoraan ruokiin, joista olen nyt valinnut juuri ne, jotka meillä tulevat koetirisemään keväällä. Mainitsen vähän muutakin, että tiedätte, mitä kirja tarjoaa.

Munakoisot brasilialaiseen tapaan aiomme valmistaa, sillä munokoiso on niin todella hyvää! Tästä emme ota nyt reseptiä, mutta helppo, vaikka löytyykin mausteseos tempero baiano ja yrttikastike chimichurri, mutta nuo ovat vain nimiä, jotka on helppo valmistaa kotoisista yrteistämme, öljyistä ja punaviinietikasta. Persiljaa tarvitaan jälleen...Ei ole tullut mieleenkään, että voisi valmistaa grillattua kukkakaalia, mutta siihen on kirjassa helppo ja herkullinen resepti. Lisäksi mainitaan vaikka grillatut maa-artisokat ja valkosipulivoi, grillatuilla kasviksilla täytetty leipä ja grillatut ruusukaalit ja ah!, portobelloa ja pico de galloa! Nyt nautimme kuitenkin Paprikat ja munat:

4  paprikaa

Täyte:

nokare voita
200 g keitettyjä perunoita
100 g herkkusieniä
2 kevätsipulia
paprikaviipaleita
2 dl kermaa
1 tl paprikajauhetta
suolaa, pippuria
leikattua lehtipersiljaa
4 kananmunaa

Leikkaa paprikoiden pitkältä sivulta pieni viipale pois. Koverra veitsellä paprikoista siemenet pois.

Leikkaa perunat, herkkusienet, sipulit ja paprikat pieniksi paloiksi. Paista niitä pannulla hetki. Lisää kerma ja mausteet, hauduta hetki. Nosta täytettä paprikoiden sisään ja siirrä paprikat grilliin epäsuoraan lämpöön noin viideksi minuutiksi. Sekoita munat kulhossa ja valuta munaseos paprikoiden sisään. Kypsennä paprikoita kannen alla, kunnes munaseos on hyytynyt.

Tarjoa paprikat alkuruokana.

Parsahullut valmistavat grillattua parsaa ja manteli-persiljavoita. Grilliperunat, salaatti ja salsa verde maistuu varmaan kaikille,

samoin kuin grillattu tofu ja naanleipä puhumattakaan

grillatuista kantarelleista kera salaatin ja kastikkeen, jossa käytetty mm. vadelmaviinietikaa, vadelmia ja salottisipulia sekä...

Meidän ensimmäinen uusi grillikokeilumme on grillattua tomaattia ja mozzarellaa:

4 tomaattia
150 g mozzarellaa
1 kesäkurpitsa
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Grillattu tomaattileipä:

2 tomaattia
1 valkosipulin kynsi
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
1 pieni patonki
basilikaa

Leikkaa tomaatteihin 3-4 pystyviiltoa siten, ettet leikkaa täysin tomaatin läpi. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja työnnä viipaleet tomaatin viiltohin. Leikkaa kesäkurpitsasta pitkittäissuunnassa ohuita viipaleita. Kiedo viipaleet tomaatin ympärille. Kiinnitä kesäkurpitsa tomaattiin coctailtikuilla. Pirskottele tomaatin päälle öljyä ja mausta tomaatti.

Grillaa tomaatteja suoralla lämmöllä hetki ja siirrä sen jälkeen tomaatit epäsuoraan lämpöön muutamaksi mminuutiksi.

Valmista tomaattileipä. Leikkaa tomaatit kuutioiksi ja murskaa valkosipuli. Sekoita tomaattikuutiot, valkosipuli, öljy ja mausteet keskenään. Halkaise patonki ja levitä tomaattiseos patongin päälle ja grillaa patonkia hetki suoralla lämmöllä kannen alla. Koristele basilikanlehdillä.

Grillattuja tomaatteja voi tarjota sellaisenaan tapastyyppisesti tai alkuruokana tomaattileivän kanssa.

Ostan joka viikko Juustoportin mozzarellaa paketin ja se on valmiiksi siivutettua eli tiedoksi. Käytän sitä capresen valmistukseen, sopii hyvin tähänkin. Ellei pidä kesäkurpitsasta, voi tomaatit rullata munakoisosuikaleisiin, kun on niitä hetken paahtanut uunissa.

Melkein jokaisen reseptin perässä on vinkki-isku, jossa neuvotaan, minkä kanssa voi lisäksi kokeilla. Viimeisimmässä ohjeessa on suosituksia tomaattikokeiluihin: sipulit, valkosipuli, fenkoli, oliiviöljy, juusto, etikat, ruohosipuli, timjami, persilja, basilika.

Rrrrrrakastan grilliruokaa, joten siinä yksi syy lisää odottaa kevättä ja innostua tästä ruokakirjasta!

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Jos joku äsken muka näki Lopotin jo, se oli vain unta!


Jos joku äsken luuli nähneensä blogissani Tommi Kinnusen Lopotin arvion, se oli vain unta!

Uni tulee todeksi lauantaina 13. helmikuuta! Vähän kuin ystävänpäivälahjaksi♥ Silloin ei tavalliseen tapaan juhlitakaan 14.2. ystävänpäivää, eikä vietetä blogini 7. vuotissynttäriä, vaan annamme tilan Lopotille. Synttärit kera arvonnan myöhemmin keväällä, kun saadaan uusia puutarhakirjoja mukaan arvontaan.

Ilmassa on kevättä. Olen ostanut jo viisi pussia silkkinikon siemeniä eli näillä kadotan myös nurmikkoa. Kukkivat viime vuonna vielä lokakuulla, kun palasimme reissusta:



Ostin myös ensimmäiset Bridal Crown -narsissit, jotka ovat vielä ihan nupuilla, mutta näitä nuo ihanuudet ovat:



Kevättä...

Mukavaa uutta viikkoa!

Love
Leena Lumi

mustarastaan kuva lehtikuvaaja Pekka Mäkinen

perjantai 5. helmikuuta 2016

Viiden kirjan haaste


Sain Kaisa Reetalta Viiden kirjan haasteen. Kiitos♥

1.  Kirja jota parhaillaan luen on Tommi Kinnusen Lopotti. Luen usein montaakin kirjaa rinnakkain ja niistä yksi on tietoa, mutta nyt Kinnunen vie naista niin, että kaikki muu sai jäädä ja luin kaikista uudenvuoden lupauksistani huolimatta aamukolmeen. Enkä kadu yhtään! Vaikka Neljäntienristeys olikin vuonna 2014 paras lukemani kotimainen, jätin portin auki sille, että toista kertaa tämä uni ei tostu...No, kirjasta on lukematta noin kolmasosa, joten en vielä nosta lippua salkoon, mutta vahvalta näyttää. Koska en halua nyt mitään ja ketään Lopotin ja minun väliin, en lue muiden arvioita ennen kun omani on saatu ulos.

2.  Kirja josta pidin lapsena ei ollut yksi kirja, vaan kaikki L.M.Montgomeryn kirjat!


3. Kirja joka jäi kesken on mahdoton kysymys, sillä niitä on niin monta. En pysty nimeämään yhtä, sillä jatkuvasti tulee niitä, joiden kohdalla ihmettelee, että...


4.  Kirja joka teki vaikutuksen on Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Tällä kirjalla on ollut vaikutusta ihan käytännön elämääni eli vaikka lähdin Wieniin Klimtin takia palaan sinne Klimtin ja Ephrussin suvun takia.


5. Kirja johon/kirjat joihin palaan uudestaan on hauskin vastattava. Virginia Woolfin Mrs. Dallowayn olen lukenut aidosti puhki. Bo Carpelanin Axelin olen lukenut kymmenen kertaa ja onneksi sain sen itse kertoa Bolle. Mannin Taikavuori ja Aksel Sandemosen Kadonnut on vain unta on luettu monasti. Kirjat joihin haluan palata takaisin ovat Bengt Jangfeldtin Axel Munthe - tie Caprin huvilalle, Regina McBriden Ennen Sarastusta, Delphine de Viganin Yötä ei voi vastustaa, Daphne Kalotayn Bolšoin perhonen, Emily Brontën Humiseva harju sekä tietysti kaikki Ian McEwanin teokset aina uudestaan ja uudeestaan.


Kun aika on luen ihan ensimmäiseksi kuitenkin uudelleen Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme! Selitytystä ei ole, sillä miten voi selittää ilmaa jota hengittää, verta joka kiertää suonissa, kuumaa kesäpäivää, joka läähättää ylikypsien arbuusien mehua...

torstai 4. helmikuuta 2016

Ulla Karlström&Cecilia Lundin: Vastapoimittua. Ota talteen marjat, hedelmät, sienet ja vihannekset


Muistatko vielä miltä maistui villivadelmamehu? Minä muistan. Juoksin Säkylän Katinhännässä mummolta Kaivolan Helmille ja siellä Helmi aina toi eteeni lasillinen oikeaa vadelmamehua lasillisen ja vielä toisenkin. Muistako millaisia olivat syksyn säilömispäivät lapsuudessa? Mehumaija valmisti sadosta mehua ja sitä valui sitten kuumaa letkua pitkin pulloihin, jotka oli steriloitu uunissa sanomalehtipaperiin käärittynä. Entäs kun sait ensimmäisen kerran säilöttyjä vihreitä tomaatteja anopin pöydässä? Se oli jotain aivan uutta, johon syntyi käsittämätön himo. Himo syntyi myös säilömiseen eikä sille loppua näy, sillä vaikka on kaksi pakastinta, on ihan pakko saada syksyllä kellarin hyllylle purkkeja, joissa valmistuu kirsikkalikööriä jouluksi, on muutamia purkkeja itsepoimituista puolukoista tehtyä survosta ja sitten Rumtopf eli rommiruukku, johon on käytetty oman puutarhan päärynöitä.

Ulla Karlström ja Cecilia Lundin ovat toimittaneet Vastapoimittua. Ota talteen marjat, hedelmät, sienet ja vihannekset (Nyskördast. Recept och metoder för att ta vara på frukt, bär, svamp och grönsaker, Minerva 2016, suomennos Jutta Jarvansalo), jokaisen säilöjän unemateoksen, jonka tekstit ja säilöntämenetelmät ovat Anna Sjögrenin ja kuvat ellei toisin mainita Lina Erikssonin. Kirja on paitsi hyvin kattava alkaen säilönnän historiasta myös herkullinen, sillä vinkkejä on paljon, mutta myös kuvat ja koko kirja ovat hyvin onnistuneita: paljon kaunista, paljon herkkua, ripaus nostalgiaa. Kirjassa on seepianväriset sivut ja myös piirroskuvia!

Ihminen on aina joutunut turvaamaan elantonsa myös satokauden ulkopuolella eli säilömään ruokaa. Vanhin säilöntämenetelmä on kuivaaminen. Se on erittäin hyvä menetelmä, sillä bakteerit tarvitsevat vettä elääkseen. Marjojen ja hedelmien lisäksi on kuivattu lihaa ja kalaa. Lisäksi on savustettu, suolattu, etikkasäilötty, umpioitu ja maitohapposäilötty. Teos kattaa useimpien marjojen, hedelmien, sienten ja kasvisten säilönnän.


Valitsin teille muutamia vinkkejä ja alotamme vaikka mansikkahunajasta, jonka valmistus kestää noin 30 minuuttia.

Anna mansikoiden ja hunajan sulaa yhteen miedolla lämmöllä siten, ettei hunajan koostumus muutu. Mansikkahunaja säilyy noin 1 kuukauden ajan.

Noin 8 desiin:

4 dl mansikoita (n. 200 g)
2 dl hunajaa (n. 300 g)

Huuhdo mansikat ja poista niistä kannat. Viipaloi mansikat ja anna niiden kiehua hiljalleen 20 minuuttia kuivassa kattilassa ilan vettä. Sekoita marjat tasaiseksi seokseksi.

Lisää hunaja ja anna sen sekoittua mansikoihin kattilassa miedolla lämmöllä.

Kaada mansikkahunaja lämpimään, hyvin puhdistettuun purkkiin. Sulje kansi välittömästi ja anna jäähtyä huoneenlämmössä. Säilytä mansikkahunajaa jääkaapissa.

Meillä on pakastimessa vielä hyvin mansikkaa, joten tätä voisi kokeilla. Kuvan mukaan maistuu juustojen kanssa. Kuvassa myös mansikkatahna, jonka ohje on myös kirjassa.

Mansikoista on lisäksi ruusunlehtimansikkahyytelöä, kesän ensimmäinen marmeladi, inkiväärinen mansikkahillo ja tietysti raparperimansikkamehu. Raparperi ja mansikka ovatkin hyvä makupari!

Kirsikoista tehdään sekä likööriä että konjakkikirsikoita kuin myös kirsikkachutneyta. Herukoista salvia-herukkahyytelöä, karviaisesta kardemummaista karviaismehua ja karviaishilloa, hillasta mm. ruotsalaista hillajälkiruokaa, pihlajanmarjoista mm. hyytelöä, ruusunmarjoista ruusunmarjakompottia. Puolukoista valmistetaan hapanimelää herkkua viikunoiden ja balsamietikan kanssa pateiden ja savulihan seuraksi. Marja-aronioista valmistetaan sekä hilloa että mehua.

Säkylään on palattava jälleen sillä sieltä muistan päärynäpuut. Niiden hedelmät ehtivät kypsyä hyvin, Päärynät olivat mehukkaita ja makeita. Muiston inoittamana istutimme viime syksynä päärynäpuun, jonka luvattiin tarjoavan makeita, mehukkaita hedelmiä. Mietin jo nyt, mitä kaikkea keksinkään päärynöistä valmistaa! Voisi tehdä tähtianis-kaneli-sitruunapäärynöitä tai sitruuna-rosmariinipäärynähilloa tai sahramipäärynöitä, kun olen niin tykästynyt sahramin makuun. Taidan ihan ensin kuitenkin tehdä perinteisen rommiruukun eli Rumtopfin:


Valmistus kestää 30 minuttia +6 viikkoa+ 2 viikoa tekeytymiseen jääkaapissa.

Rommiruukku eli Rumtopf on kotoisin Saksasta. Se on oivallinen keino hyödyntää marjoja ja hedelmiä niiden satokauden jälkeen, joten herkuista voi nauttia vielä talvenkin aikana. Laita hyvät kesämansikat maukkaaseen rommiliemeen ja lisää sitten syksyn hedelmiä. Vaihtele hedelmiä; päärynän sijasta voit käyttää esimerkiksi persikkaa, nektariinia, omenaa ja aprikoosia. Tarjoile hedelmät, marjat ja liemi kermavaahdon tai jäätelön kanssa. Rommiruukku säilyy noin 6 kuukauden ajan.

Noin 2 litraan:

1 l mansikoita (n. 500 g)
4 dl keskitummaa rommia
4 dl sokeria (n. 360 g)
1 maustemitallinen vaniljajauhetta
4 päärynää
12 luumua, mielellään erivärisiä

Poista mansikoista kannat. Halkaise marjat, jos ne ovat isokokoisia. Laita mansikat suureen, hyvin puhdistettuun purkkiin.

Sekoita rommi, sokeri ja vaniljajauhe keskenään siten, että sokeri sulaa liemeen. Kaada liemi mansikoiden päälle. Sulje kansi ja laita mansikat jääkaappiin. Anna tekeytyä noin 6 viikkoa.

Poista päärynöistä siemenkodat ja leikkaa päärynät palasiksi. Poista luumuista kivet ja leikkaa luumut lohkoiksi. Laita päärynät ja luumut purkkiin mansikoiden päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa vielä noin 2 viikkoa.

Tätä meillä on sitten tulevaisuudessa kellarin hyllyillä...


Appelsiineista voi valmistaa vaikka skottimarmeladia, johon tulee skottiviskin lisäksi tuoretta inkivääriä eli pitäisi olla terveellistä. Myös inkiväärinen appelsiinimarmeladi sisältää tulehdusta torjuvaa inkivääriä.


Olen laiska hyödyntämään puutarhamme raparperipehkoja, vain kiisseleitä mansikoiden kera niistä joskus teen. Tämä kuva voi innostaa ainakin raparperihillon valmistukseen.


Nyt valmistamme hillottuja keltavahveroita! Aikaa menee noin 50 minuutti + 1 vuorokausi tekeytymiseen jääkaapissa.

Tarjoile hillottuja keltavahveroita vaikka lihan kera pikkelsin, hillosipulin tai maustekurkun sijasta. Sienet säilyvät hyvin jääkaapissa noin 3 kuukauden ajan.

Noin 7,5 desiin:

1 l keltavahveroita (300 g)
3 dl etikkaa (12 %)
5 dl sokeria (noin 450 g)
1 palanen inkivääriä (40 g)
1 kanelitanko
0,5 tl kokonaisia valkopippureita
0,5 tl kokonaisia maustepippureita
5 mausteneilikkaa

Puhdista sienet. Sekoita etikka ja vesi keskenään kattilassa. Kiehauta ja keitä 2-3 minuuttia, kunnes sokeri on sulanut.

Kuori ja viipaloi inkivääri. Lisää liemeen sienet ja mausteet. Keitä kannen alla noin 30 minuuttia. Sekoittele silloin tällöin.

Kaada sienet ja liemi lämpimiin, hyvin puhdistettuihin purkkeihin ja sulje kannet tiiviisti. Anna jäähtyä huoneenlämmössä mutta laita ne sitten jääkaappiin. Sienet ovat syömäkelpoisia noin 1 vuorokauden kuluttua.

Samalla sivulla on muuten ohje herkkutatit oliiviöljyssä.



Tomaatti sisältää tunnetusti lykopeenia, tärkeää antioksidanttia. Lykopeenista tomaatti saa myös värinsä.  Keittämisen ansiosta lykopeeni muuttuu helpommin hyödynnettävään muotoon, mikä tekee pitkään kypsyneestä italialaisesta tomaattikastikkeesta erityisen terveellisen. Tähän perustuu myös se, että ketsuppi, jossa ei ole lisäaineita on terveellistä. Sen ainoa haitta on suola. Tomaatti on kuitenkin kymmenen syöväntorjujan listalla kera valkosipulin, joten niitä kannattaa ostaa syksyllä enenmmänkin ja säilöä kera valkosipulin ja yrttien.  Kuvassa basilika-tomaattiketsuppi, jossa suolan määrä on 0,5 tl 7 desiin. 

Ihana kirja, josta vasta nautimme alkupalat. Olen kuullut niin monen sanovan, mitä tekisi valtaisalle omenasadolleen tai kesäkurpitsoillleen tai kirsikoille. Tämä teos kyllä auttaa hyödyntämään koko sadon tai innoittaa ostamaan tuotteita satokautena kun ne ovat edullisia ja valmistamaan itse. Minusta itse valmistettu tomaattiketsuppi kera basilikan kuulostaa kotitekoisen terveelliseltä ja säilöjä nauttii. Ehkä nyt kevättalvesta kannattaa kurkistaa niihin pakastimiin...


Ruokakirjat Leena Lumissa

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee


Yksinäisyys tuntui sitä kouraantuntuvammalta, mitä valoisammaksi vuodenajat kävivät. Työkään ei vienyt hänen ajatuksiaan niin kuin tavallisesti, hänellä oli hädin tuskin mitään tekemistä. Kesäkaudella hänellä oli normaalia enemmän vapaapäiviä. Kokonaisia lomaviikkoja, joita hän ei ollut pyytänyt eikä myöskän tarvinnut. Päiviä, joina ei tapahtunut mitään.

Kaiken lisäksi kesä oli ollut poikkeuksellisen lämmin, ja vaikka hän kävi mielellään rannalla, hän ei saanut yksin aikaiseksi lähteä mihinkään. kuin elämä olisi kaikonnut hänestä. Joinakin päivinä hän tunsi olonsa täysin apaattiseksi, eikä jaksanut tuolloin edes nousta sängystä. Eihän häntä kaivannut kukaan, hän saattoi yhtä hyvin jäädä sängynpohjalle. Mitä jos hän vain sulkisi silmänsä ja lakkaisi hengittämästä?

Mari Jungstedtin dekkari Joka yksin kulkee (Du går inte ensam, Otava 2015, suomennos Emmi Jäkkö) on kuin paluuta hylätyille poluille, sillä hyvästelin noin viisi vuotta sitten kolme pohjoismaista naisdekkaristia, joista olin ennen kovasti pitänyt. Oli vähän kuin pakko, sillä aloin sekoittaa heitä toisiinsa ja tuntui kuin lukisin aina vain samoja kirjoja. Anne Holtiin palasin nopeimmin ja hän olikn paussini aikani petrannut kovasti, sillä Kuollut kulma oli tosi hyvä. Mari Jungstedtin uusin sattui silmiini kirjaston uusien esittelyhyllyllä ja sain kirjan vain viikon laina-ajalle, mutta luinkin trillerin illassa. Edelleen pyörimme Gotlannin ah, niin idyllisissä maisemissa, on markkinoita ja jonkun unessa gotlanninponit juoksevat vielä villeinä ja vapaina, mutta nyt ei ole enää niin ruusumuurimaista kuin joskus ja juoni veti melkein Inger Frimanssonin tahtiin. Toivottavasti en ole spoilaaja, jos sanon, että jokin tai joku Jungstedtin uusimmassa dekkarissa Joka yksin kulkee tuo mieleen kirjan Varjo vedessä kera sen edeltäjän Hyvää yötä, rakkaani. Frimansson vain taitaa psykologisen jännityksen tiukemmin, mutta Jungstedt selvästi yrittää kruununprinessaksi.

Muureja nyt ei tietenkään voida täysin välttää Gotlannissa ja niinpä ensimmäinen pieni lapsi katoaa Södra Murgatanilla. Kolmevuotias Vilma katoaa. Äiti tekee töitään kauneusstudiossa ja keskittyy hetken liikaa ystävänsä Katjan iloiseen juoruiluun, mutta se hetki riitti jollekin. Komisario Karin Jacobsson alkaa tutkia tapausta kaivaten samalla esimiestään Anders Knutasia, joka kärsii traumaperäisestä stressistä vaimonsa Linen jätettyä hänet kahdenkymmenen avioliittovoden jälkeen ja kaiken päälle hän tuntee syyllisyyttä eräästä onnettomuudesta, joka tapahtui Gran Canarialla. Toipuminen ei näytä kovin vahvalta, sillä Knutas alkaa kokea outoja asioita...Edes lääkeet eivät auta.

Samanaikaisesti David Forss kokee avioliitossaan yllätyksen, jollaista ei ollut osannut kuvitellakaan. Kunnollinen Anna-vaimo on ihan eri ihminen, mitä hän on kaikki nämä vuodet luullut, ihan vieras ihminen! Anna on kuitenkin Davidin huolista pienimpiä, kun heidän pieni Heidinsä katoaa markkinoiden humussa...

Pienessä Visbyssä katoaa kaksi lasta lyhyellä aikavälillä ja komisario Karin Jacobssonilla on nyt ensimmäistä kertaa vastullaan näin ison tapauksen tutkinnanjohto.  Lehdistö painaa päälle ja kadonneiden lasten vanhemmat ovat epätoivoisia.  Pahin oli erään tomittajan lehdistötilaisuudessa esittämä kysymys: "Mitä tapahtuu, jos jälleen uusi lapsi katoaa?”


Ajatus oli käynyt hänenkin mielessään. Mitä jos lisää lapsia katoaisi? Mitä jos tekijä oli jo valinnut seuraavan uhrinsa, seuraavan perheen?

*****

tiistai 2. helmikuuta 2016

Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut. Minun keskitysleiritarinani


Sinun kirjelappusikin tuli liian myöhään. Puhuit siinä varmaankin toivosta ja rakkaudesta, mutta minussa ei enää ollut inhimillisyyttä, olin tappanut sen pienen tytön, kaivoin kuoppaa kaasukammioiden vieressä, jokainen eleeni vei pohjan sanoiltasi ja hautasi ne. Olin kuoleman palveluksessa. Olin työntänyt sen kottikärryjä. Nyt pitelin sen lapiota. Kirjelappuun raapustamasi sanat livahtivat tiehensä, vaikka luin ne varmaan moneen kertaan. Puhuit niissä maailmasta joka ei ollut enää minun. Olin menettänyt kaikki kiintopisteeni. Muistin oli hajottava pirstaleiksi; jos sitä ei olisi tapahtunut, en olisi pystynyt elämään.

Ranskalaisen Marceline Loridan-Ivensin yhdessä ranskalaistoimittaja Judith Perrignon kanssa kirjoittama Isä, et koskaan palannut. Minun keksitysleiritarinani (Et tu n´es pas revenu, Gummerus 2016, suomennos Marja Luoma) on vähäisistä 112 sivuistaan huolimatta yksi koskettavimpia leiritarinoita. Ranskalainen kirjallisuuslehti Lire valitsi kirjan vuoden 2015 parhaaksi elämäkerraksi ja sille myönnettiin Jean-Jacques Rousseau –palkinto parhaasta omaelämäkerrasta samana vuonna.

Isä, et koskaan palannut on kuin nuoren tytön huuto isälle tähtiin. Nyt jo yhdeksääkymmentä lähestyvä Marceline haluaa tavoitella viimeisiä muistojaan isästä sekä samalla heidän yhteisestä leirikokemuksestaan. Muusta perheestä ei leiritarinassa puhuta, he tulevat kuvaan leirien jälkeen ja heidän kanssaan, etenkään äitinsä kanssa, Marceline ei koskaan voinut jakaa tapahtunutta. Isä oli aikoinaan Nancyn neuletehtaan omistaja ja johtaja. Hän rakasti Ranskaa ja lopulta osti sieltä linnan. Ei pröystäilläkseen, vaan antaakseen perheelleen juuret, asettuakseen. Hänellä oli ranskalainen nimi ja puolalaiset juuret olivat jossain kaukana menneisyydessä, kunnes heidät vietiin.

Isän ja tyttären kohtalon yhdistivät lopullisesti Auschwitz ja Birkenau. Kaksi leiriä, joiden välillä on oikeasti matkaa vajaa kolme kilometriä. Isä määrättiin Auschwitziin ja Marceline Birkenauhun. Oli äärimmäisen harvinaista, että vangit pääsivät liikkumaan leirien välillä. Isä kuitenkin onnistui kerran lähettämään tyttärelleen viestin, josta tytär ei muista muuta kuin alun ”Rakas pikku tyttöni” ja allekirjoituksen ”Shloime”, joka oli isän puolalainen nimi ja sekin kirjoitettuna jiddišiksi. Isä oli tahtomattaan palannut synnyinseuduilleen ja halusi nyt kaikellaan tunnustaa juutalaisuutensa paikassa, jossa juutalaisia ei pidetty ihmisinä, sillä he olivat vain kappaleita, ”Stücke”.

Lukuina Ranskasta vietiin Auschwitz-Birkenauhun 76 500 juutalaista, joista palasi vain 2 500. Marcelainen isä ei ollut palanneiden joukossa. Selviytyneistä elossa on enää 160. Miksi viisitoistavuotiaana leirille joutunut Marceline sitten selvisi? Siitä on tietysti kiittäminen nuoruutta, tuuria ja sitä outoa hetkeä, jolloin krematorioon 5 johtavalla tiellä illalla vähän kuuden jälkeen tapahtui kohtaaminen, jolloin tähdetkin värähtivät pystyssä olevien ruumiiden katsellessa...

Marceline Loridan-Ivens on hyvin kiinnostava persoona ja minusta erityisesti jotenkin ranskalaisella tavalla. Ranska on muuttanut häneen, vaikka hän onkin todennut, että sekään ei ollut sellainen kansojen sulatusuuni, mitä isä oli siltä odottanut. Marceline on vahva ja suora tunteissaan. Hän ei kaihda sanomasta, vaan kertoo leiriltä nyansseja, joista ei useinkaan puhuta. Hän myös peilaa nykymenoa menneisiin. Jotenkin ei ole ihme, että hän antautui elokuva-alalle, jonka kautta palasi käymään Puolassa vuonna 1991. Hänet oli kutsuttu Varsovan elokuvafesitvaaleille esittelemään elokuvaa Une historie de vent, Tuulen tarina. Hän suostui ehdolla, että pääsee käymään Auschwitz-Birkenaussa. Siellä Marceline huomasi miten lähellä toisiaan he olivat isän kanssa olleet.  Kaikki palasi hurjana mieleen, syttyi tuleen ja Marceline löysi laverinsa ja asettui sille. Kymmen vuotta myöhemmin hän teki leirikokemuksista elokuvan, jonka piti kertoa leiritarina heille, jotka eivät sinne olleet joutuneet, vaikka sitä oli tuskin mahdollista käsittää leirit koneneenkaan.


Kostoksi kauheille ajoille Marceline on kuitenkin halunnut elää ja nauraa. Niin isäkin halusi hänen tekevän. Kerran kuukaudessa hän syö päivällistä yhdessä eloonjääneiden ystäviensä kanssa. Leiri ei jätä heitä, mutta pöydästä kaikuu nauru ja vilkas puheensorina. Jossain vaiheessa nostetaan malja Shloimen ja hänen rakkaan tyttärensä Marcelinen tarinalle. Sitten heille kaikille...


*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Jenni/Kirjakirppu