Koska joulu asuu minussa, niin selväähän se on, että seinällä on vuosikymmenia ollut Minna I.Immmosen vuosikalenteri ja hänen korttejaan on tullut ja mennyt lukemattomia määriä. Eräs ystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, että korteista voisi säästää ja laittaa nuo rahat vaikka eläinsuojeluun. Iski pahaan kohtaan, sillä jos annan rahaa, se menee eläinsuojeluun. Paikkoihin, joissa näen vaikka itse, mitä niillä rahoilla tehdään. Sitten ajattelin polttaa elämäni kirjeet ja kortit ympäri Suomea ja maaillmaa. Laitoin takkkaan tulen ja nostin ensimmäisen kortin. Voi. miten paljon pieneen korttiin Pariisista olikaan mahtunut asiaa. Kortti oli lapsuudenystäviltäni ja samalla Merin kummeilta. Sydän pomppas! Sitten luin seuraavan kortin: MUMMOLLE KATINHÄNTÄ SÄKYLÄ LEENA. Miten sekin oli toiselta puolelta Suomea löytänyt minun ikäväni rakkaaseen Amanda -mummoon. Ja nyt heräsi historia minussa. Miten monelle olen sanonut, että kun ei kukaan kohta lähetä kortteja, katkeaa eräs histrorian tiedosto kirjeistä nyt puhumattakaan. En polttanut yhtään mitään. Päinvastoin, koska kortit ja kirjeet ovat isossa läpinäkyvässä kannellisessa laatikossa. kirjoitan päälle isoin kirjaimin kortin: Joka näitä uhkaa hävittää, hänelle kummittelee aina. Sain aloittaa joulun etsimällä ihaninta korttia ja se tapahtui monta kertaa. Tänään mieheni jo alkoi ihmetellä, että monta viikkoa jo samaa Immosen korttia? Vastasin, että huolehdi sinä nyt tärkeämmistä asioista, minä tunnelmoin. Olen säästänyt jopa Minnan pienet lahjapakettikortit, Muistattehan, tyttö istuu kelkassa ja laittaa luistimia jalkaansa...Enpä vielä kerrokaan tämän vuoden suosikkiani. Se on juuri ennen kuin jouluvieraamme eli Casper Julian ja hoviväkensä saapuvat. Ei siis vieraat vaan perhe. Yksi osa siitä. Äiti ei ole jaksanut enää tulla, joten kävimme Luvialla ja Porissa. Jaakolla, joka toivottavasti viettää joulua isänsä kanssa, kun ei ole pitkä matkakaan ja siskollani, jolla on ollut raskas vuosi. Luontokuvaajien kortteja ostan joskus Harjun Paperin ihanasta pikkukaupasta. Mitä Minnan kortteihin muuten tulee, niin hän on osannut säilyttää lapsuutemme tunnon vaikka on myös uudistunut osin. Kiitos Minna ♥♥♥
Tunnuseläimeni kettu jo on palannut kesästä. Kun vien mustarastaille, joiden nokka ei kestä umpijäistä Keski-Suomen routaa, saadakseen ruokaa: Tarjotaan rusinoita, puolalaisia omenoita, joista muuten tulee hyvä omenapiirakkakin, vien sisältä tuoretta ja lämmintä. Ja myös kookoskakkua, jossa kuorettomia hasseleita, auringonkukkaa, saksan- ja maapähkinää, siellä riittää ketulleni ja myös pienille metsäkaurille, joiden sorkka on liian heikko tämän alueen routaan eli kuolevat nälkään elleivät saa ihmisen apua. Muutimme tänne 40 vuotta sitten länsirannikolta, eikä kyllä nähty pieniä metsäkauriita eikä mustarastaita. Kun niitä alkoi näkyä, tuttu biologi neuvoi miten kylmästä selvitään ilman nälkäkuolemaa. Hyvin on mennyt. Viime talvena kuulin ikkunan takaa ääntä ja kurkistin pimeään. Vain valaistu havuköynnös paljasti kaurisperheen. Uros katsoi minua suoraan silmiin ja naaras oli loistavassa kunnossa karvaa myöten. Tiesin odottaa yhtä rakkauslasta, mutta he saivatkin kaksoset! Ystäväni S. oli joulun vietossa äidillään ja ymmärsi kuvata, kun naaras toi kaksoset pihallemme omppuja syömään. Ne maksoivat silloin yhden euron/kg ja taas edelleen sama hinta. Kun halkaisin ensimmmäisen tunsin lapsuuden tuoksun. Olisiko joku suosittulajike niiltä ajoilta. Kuvaajan kolmivuotiaalle tyttärelle öinen näky oli kuin sadusta. Kiitos Susa ♥♥♥ Joulun ajan yöt ovat satua...ja taikaa ei myydä kaupoissa.
Joulu on meillä kuusi viikkoa. Valkokuusikin ymmärtää olla tiputtamatta neulastakaan. Vielä ei olekaan joulu, mutta se hiippailee jo tontun jälkinä lumessa, kurkkii ikkunoista sisälle. silittää oravan turkkia, vie linnuille jyviä, nauttii kun näkee lapset kelkkailemassa ja uutta luntakin on tulossa....Maltetaan vielä hetki, niin sitten on oikea joulu♥♥♥
Hyvää odotusmieltä kaikille, ei sressata!
Kuvat Minna l. Immonen
teksti Leena Lumi
%20pinkit%20kynttil%C3%A4t.jpg)
.jpg)
.jpg)
%20(1).JPG)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.JPG)
.JPG)
